Kuovi – tuttu Pohjanmaan pelloilta

Muuttaessani 1980-luvulla Etelä-Pohjanmaan kaakonkulman Tuuriin, suurimmaksi lintuelämykseksi saman tien nousi kuovi. Tuo suurikokoinen ruskean ja harmaan sävyinen ja erittäin pitkänokkainen kahlaajalintu pesi aivan tuossa taloni vieressä olevalla pellolla… Ei ihme että kuovi on Etelä-Pohjanmaan maakuntalintu!

Muistan vieläkin kuinka sykähdyttävää oli seurata sen elämää aivan läheltä: Ilta-auringon laskiessa, usvan jo hieman kohotessa pellolta ja illan viileyden saapuessa sen ”kui-kui” –tavulla alkava helisevä, huilumainen pitkä ja kauaskantava laulu pysäytti nuoren etelän miehen. Ääni toi mieleen upean todellisuuden: nyt on kevät, maa herää uuteen kesään – on aika aloittaa maamiehen työt!

Vaikka vuosikymmenet ovat vierineet ja työt vaihtuneet, edelleen kuovi saapuu huhtikuun lopulla tuohon pellolle. Kuovipariskunta viihtyy hyvin tässä kylän liepeillä, pienellä joenvarsipellolla, vaikka taloja on vähän joka puolella. Peltoa kyntävä ja äestävä ihminen on niiden kumppani. Hän valmistaa niille oivan pesimäpaikan. Ne päästävät ihmisen lähelle. ”Tuo isompi on naaras – ja pienempi on koiras”. Kuovi on myös hämmästyttävän pitkäikäinen. Ei olisi lainkaan ihme, jos samat yksilöt edelleen pesisivät samalla pellolla kuin silloin 80-luvulla.
En ole koskaan välittänyt etsiä niiden pesää. Mutta jossain siinä pellolla se on, huomaamaton pieni painanne maassa, munia aina neljä, niin kuin kahlaajilla miltei aina on. Väriltään ne ovat vihreän-ruskean pilkullisia.

Kun naaras on pyöräyttänyt pesään munat, alkaa haudonta – mutta vasta kun se neljäskin muna on munittu. Tämä takaa sen, että poikaset syntyvät lähes samanaikaisesti. Koiras ja naaras hautovat vuorotellen yhteensä lähes 30 vuorokautta. Iso urakka onnistuu, koska toinen pääsee ruokailemaan kun toinen hautoo. Vapaana olevan tehtäviin kuuluu myös pesän vahtiminen ja vaaran uhatessa varoittelu. Kovin paljon vaaroja kuovilla ei pellolla ole, sen verran hyvä suojaväri niillä on. Jopa kissojen ja koirien on lähes mahdotonta löytää hautovaa kuovia pellolta! Isokokoinen kuovi osaa myös pesän puolustamisen – kyllä kissa helposti kyytiä kuovilta saa! Isompikokoisia uhkia varten ovat muut avut. Se esittää vahingoittunutta ja houkuttelee vaaran pois pesän läheltä.

Kun poikaset ovat syntyneet, tapahtuu jotain outoa: naaraat jättävät kasvattamistyön kokonaan koiraille ja lähtevät kimpassa takaisin etelän aurinkoon. Toden totta! Jo juhannusviikolla taivaalla näkee kuoviparvien muuttavan pienissä auroissa etelän suuntaan. Ne kaikki ovat naaraita. ”Kui-kui” ne vain huutavat mennessään kuin hyvästiksi maahan jääville koiraille ja poikasille. Sinne ne lentävät lämpimämpien maiden peltojen ruoka-apajille!

Mutta eipä koiraallakaan kovin iso työ ole. Poikaset alkavat tepastella jo pienen hetken päästä kuoriutumisestaan. Koiraan tehtävänä on johdattaa poikaset turvaisasti hyville hyönteispaikoille – pellon reunaan ja ojien liepeille. Ne osaavat syödä itse heti alusta pitäen. Nopeasti ne kasvavatkin. Jo heinä-elokuussa ne ovat valmiita lentämään. Koiraat johdattavat ne naaraiden jäljille talvehtimisalueille, jotka sijaitsevat Englannin ja Ranskan rannikolla. Siellä ne viihtyvätkin lokoisasti seuraavat yhdeksän kuukautta, kunnes koiras saapuu taas samalle pellolle esittämään naaraanhoukutuslauluaan – meille tätä niin tuttua kevään merkkiä.

Lue lisää ja kuuntele kuovin ääni tästä:
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/kuovi

Visa Marttila, 9.5.2013

Kuva: Kuovi. Kuvaaja: Tapio Sadeharju.

Juttu julkaistaan myös Töysän Kyläuutiset -verkkolehdessä.




Syksyllä metsään!

Syksyinen metsä vetää puoleensa. Viileys, luonnon antimet ja eläimistön näkyvyys tekee siitä vastustamattoman. Kesään verrattuna metsässä on helppoa kulkea, sääsket ovet tiessään – mitä nyt hirvikärpäset hieman haittaavat, mutta ensimmäisten pakkasöiden jälkeen nekin kaikkoavat.

Itse viihdyn rauhallisilla metsäalueilla. On hienoa kulkea koiran kanssa maastossa, jossa ei paljoa muita ihmisiä kohtaa. Mitä nyt muutama marjastaja ja yksittäinen metsästäjä saattaa tulla vastaan. Siinä on hyvä vaihtaa muutama sana ja taas jatkaa matkaa. Töysässä on monia hienoja kohteita joissa kulkea. Oikeastaan ei tarvitse kuin poiketa hieman autoteiltä ja onkin jo metsän siimeksessä. Mielestäni parhaimpia alueita ovat Tuurin eteläpuoliset metsät. Täällä on paljon kallioisia kohteita, joilta on laajat näkymät ympäristöön. Myös lukuisten pikkujärvien Ristijärven alue on kiehtova. Mikä onkaan mukavampaa kuin viettää syksyinen päivä luonnon keskellä, kulkea hiljakseen polkuja pitkin ja pitää tauko. Ajatukset lentävät ja arjen huolet häviävät. Silloin on hyvä keittää retkikeittimellä tai jollain Töysän lukuisista laavuista kunnon metsäkahvit ja nauttia mukana olevista eväistä. Ei ihme että Japanissa lääkärit määräävät metsäkylpyjä stressioireisiin.

Jokaisella retkellä on jokin asia joka nousee ylitse muiden. Usein se on lintu, jonka kohtaaminen saa hyvän mielen. Töyhtötiainen on ehdottomasti yksi syksyisen metsän ilopillereitä. Terhakas ja pelkäämätön asenne tuo sen usein ihmisen lähelle, kun se etsii ravintoa havupuiden oksien kärjistä. Kullakin tiaislajilla on oma paikkansa hyönteisiä hakiessaan ja töyhtiksellä se on useimmiten juuri puun alimmassa ja uloimmassa havustossa.

Töyhtötiainen on touhukas, pieni, 11 cm pituinen ja ruskeaselkäinen lintu. Sen silmiinpistävin tuntomerkki on, nimensä mukaisesti, mustavalkoraidallinen töyhtö. Pää on valkoinen lukuun ottamatta mustaa leukalappua ja poskella olevaa mustaa juovaa. Linnun alapuoli on valkea. Töyhtötiainen ääntelee pirteästi ”kirriririt kirriririt”. Sen ääntely kantaa rauhaisassa metsässä pitkälle.

Syksyn saavuttua töyhtötiainen liittyy tiaisten muodostamiin sekaparviin, mutta heti parven siirryttyä pois metsästä se jättää muut tiaiset. Töyhtötiainen on uskollinen paikkalintu, joka kaihtaa avointa maastoa kuten peltoaukeita. Töysässä töyhtötiainen on yleinen kuusikoiden lintu. Töyhtötiainen vierailee mielellään talviruokinnalla, kunhan lintulauta sijaitsee tarpeeksi lähellä turvallista metsää.

Visa Marttila, 1.9.2012


Lue lisää ja kuuntele töyhtötiaisen ääni tästä:
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/toyhtotiainen

Juttu on ollut julkaistuna myös Töysän Kyläuutiset -verkkolehdessä.




Leppälintu - pihojemme kesäinen lurittelija

Kesäiseen luontoon kuuluu ehdottomasti leppälintu. Se on verraten yleinen pikkulintu mutta on jäänyt monille tuntemattomaksi. Vaikka leppälintu viihtyy parhaiten karuilla, kallioisilla mäntykankailla, sen tapaa usein omalta pihamaaltakin. Arkana lintuna se viihtyy hieman etäämmällä, mutta tarkkaavainen havainnoitsija sen kyllä löytää.

Ensimmäiseksi kiinnittyy huomio sen lauluun: touko-kesäkuun aikana pihapiirin takapuiden latvuksesta erityisesti illan hämärässä kuuluu selkeä: ”Hii-tryi-tryi, hii-tryi-tryi!” Kun on linnun saanut näköpiiriin, erottuu selvästi pikkulinnun punainen olemus. Linnun nimessä oleva ’leppä’ tarkoittaakin verta. Se on vanha suomalainen sana. Paras tuntomerkki on tiilenpunainen alati värisevä pyrstö ja vaalean punatiilen värinen rinta. Havainnon voi vielä varmistaa huomioimalla sen musta rosvonaamio: posket ja kurkku ovat mustat, mutta niiden yläpuolella on selvästi erottuva valkoinen yli otsan menevä juova, kuin korostamassa mustaa naamaa. Naaras on himmeämmän värinen ja musta naamio on vain uroksella.

Leppälintu syö hyönteisiä ja hämähäkkejä, erityisesti perhosia ja kovakuoriaisia ja niiden toukkia. Syksymmällä se syö myös marjoja.

Leppälintu pesii luonnonkoloissa ja pöntöissä, erityisesti vanhoissa, kuluneissa pöntöissä joissa on suuaukko jo kulunut yli 5 cm:ksi. Se tahtoo tilaa kulkea, liian ahdasta ei saa olla. Koiraslintu pitää reviiriä vapaana muista leppälinnuista ja naaras rakentaa pöntön sisään tiivisrakenteisen pesän neljässä päivässä sammalesta, kuivasta heinästä ja juurista. Se aloittaa toukokuussa muninnan ja pesään ilmestyy noin 6 sinistä munaa. Ja jo kuukauden päästä poikaset jo lentävätkin. Leppälintu on tunnettu siitä, että sen pesään munii mielellään käki. Joten tekemällä leppälinnulle pöntön, voi pihaiiriin saadakin yllättäen käenpojan.

Hyvissä ajoissa elokuussa leppälintu jättää Suomen kamaran ja muuttaa lämpöiseen Pohjois-Afrikkaan.

Visa Marttila, 12.5.2012

Lue lisää ja kuuntele leppälinnun ääni tästä: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/leppalintu

Juttu on ollut julkaistuna myös Töysän Kyläuutiset -verkkolehdessä.

 

 

Ajankohtaista

Ei julkaistuja uutisia.
- - - - -